Aikuisurheilijat menestyivät SM-viesteissä

19.6.2021

Jyväskylässä kilpailtiin aikuisurheiluliiton SM-viestijuoksut 12.6.2021. Kisoissa nähtiin Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden joukkueita ensimmäistä kertaa – mikä sen luontevampaa, onhan 30 vuotta tänä vuonna täyttävä seurakin tullut nyt aikuisen ikään. Saaliinaan joukkueet toivat kotiin neljä suomenmestaruutta ja yhden pronssisijan. Yllättävin voitto saavutettiin N35 4x100m kilpailussa, jossa LUU:n joukkue vei voiton seitsemän joukkueen mittelössä.

Ajatus viestikilpailuihin osallistumisesta alkoi kyteä jo talvella, jolloin haaveissa oli aluksi yhden pikaviestijoukkueen kasaaminen naisten sarjaan. Projekti eteni ja kun urheilijat olivat valmiita astumaan ulos mukavuusalueiltaan, joukkueiden määrä kasvoi. ”Saimme kokoon kaikkiaan 9 joukkuetta, joista viime hetken poisjääntien myötä 8 pääsi lähtöviivalle”, kertoo Sanna Westerberg.

Kesäkuun harjoituksissa viestien vaihtoja harjoiteltiin niillä kokoonpanoilla, jotka kulloinkin olivat läsnä. Viimeiset vaihtoharjoitukset tehtiin vielä kilpailupäivänä, kun joukkueiden kokoonpanot ja juoksujärjestykset oli lyöty lukkoon. ”Hyvä, että harjoiteltiin! Oli luottavainen mieli asettua oman osuuden lähtöön hyvin valmistautuneena”, totesi Tanja Liski kilpailujen jälkeen.

Myös kehityskohteita havaittiin ja niihin pureudumme ensi talven harjoitussuunnitelmia laadittaessa. Nyt jatkuu kesän kisakausi, seuraavana tähtäimessä ovat aikuisurheilijoiden SM-kilpailut Mikkelissä heinä-elokuun vaihteessa.

LUU:n joukkueissa juoksivat: Mikko Alakurtti, Ida Hellman, Marko Hallanaro, Ari-Pekka Julkunen, Jani Kettunen, Marju Kiri, Sara Lehtovuori, Tanja Liski, Aku Nikander, Pasi Tupasalo, Heidi Tuomisto, Mikko Uittamo, Tuija Varsala, Inca Viljakainen ja Sanna Westerberg. Viestiensikertalaisia joukossa olivat lähes kaikki, mutta Jani Kettuselle nämä olivat ensimmäiset aikuisurheilukisat ikinä. ”Hauskaa oli”, totesi mies kaksi kultamitalia kaulassaan.

Vahvasti suosiotaan kasvattanut aikuisurheilu on Suomessa toiminut järjestäytyneenä lajiliittona 50 vuoden ajan. Nykyisin SAULissa on 360 jäsenseuraa. Ensimmäiset aikuisurheilijoiden SM-viestit juostiin vuonna 1987. Tämän vuotisiin kilpailuihin oli ilmoittautunut 258 joukkuetta ja yhteensä 460 urheilijaa. Mukana oli myös ”suurelle yleisölle” tuttuja juoksijanimiä, kuten Sanna Erkinheimo, Anniina Laitinen ja Aku Nikander.

Kaikki joukkueet, juoksujärjestykset ja tulokset löytyvät osoitteesta: www.tilastopaja.fi