Andreas Kärkkäinen ja Jonna Jäkkö maastojuoksujen piirimestaruuksiin

28.4.2019

UUDY:n 9-15 v. piirimestaruudet ja SUL:n eteläisen alueen aluemestaruudet ratkottiin maastojuoksun osalta Keravalla lauantaina 27.4.2019. Länsi-Uudenmaan Urheilijat lähti kisaan 11 juoksijan joukkueella. Saldoksi saatiin kaksi mestaruutta ja liuta muitakin hyviä sijoituksia.

P15-sarjassa Andreas Kärkkäinen otti 3km matkalla mestaruuden ennen Keravan Urheilijoiden kolmikkoa, joka saapui maaliin viitisen sekuntia Andreaksen perässä. 12 v. tyttöjen kahdella kilometrillä Jonna Jäkkö puolestaan vei mestaruuden 6 sekunnin erolla kakkoseksi tulleeseen Porvoon Urheilijoiden Pinja Lindstedtiin.

Mestaruuksien lisäksi kisassa nähtiin myös muita varsin onnistuneita juoksuja. Esimerkiksi 9 v. poikien kilometrillä Joa Härmä sijoittui hienosti kuudenneksi 20 urheilijan joukosta ja Aatu Kantola otti P10-sarjassa neljännen sijan. M17-sarjan aluemestaruuskilpailussa Simo Laine sijoittui viidenneksi. Naisten yleisessä sarjassa LUU:n entinen nuorisopäällikkö Johanna Harju teki paluun kilparadoille sijoittuen kilpailun neljänneksi.

 

Kaikki LUU:n tulokset

 

P9 1km
6. Joa Härmä 4.32

T9 1km
8. Beea Lehtovuori 5.12

P10 1,5km
4. Aatu Kantola 7:14

T12, 2km
1. Jonna Jäkkö 7.48
10. Essi Hämäläinen 9.34

P15 3km
1. Andreas Kärkkäinen 11.09
6. Oiva Ylä-Jarkko 12.47

M17 4km
5. Simo Laine 15.25
10. Ike Melnits 16.07
Markus Serenius DNF

N 4km
4. Johanna Harju 18.04

 

Piirimestaruuskilpailun tulokset täältä:
https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=69049

Aluemestaruuskilpailun tulokset täältä:
https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=69053

 

(kuvat: Sara Lehtovuori ja Reino Kärkkäinen (P15))