Jonna Jäkkö, Simo Laine ja Eetu Rantala seuraennätyksiin HKV:n 400 metrin juoksupäivässä

2.6.2020

Kuusi Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden keskimatkojen ja pidempien pikamatkojen juoksijaa avasi kautensa eilen Helsingissä, HKV:n 400 metrin juoksupäivässä. Kaikki kuusi ylsivät ennätyksiinsä ja seuraennätyksiäkin päivitettiin kolmella matkalla. Eetu Rantala teki sen ensin P15 150 metrillä, sen jälkeen Jonna Jäkkö T13-15 -sarjojen 400 metrillä ja lopuksi vielä M17-sarjan 600 metrin vanha ennätys rikottiin peräti kolmen urheilijan toimesta, parhaan tuloksen jäädessä Simo Laineen haltuun.

Kilpailut käynnistyivät alkuillasta 150 metrin juoksuilla. Tällä matkalla ainoana LUU:n edustajana startannut Eetu Rantala juoksi ennätyksensä 18,39. Tulos on P15-sarjan uusi seuraennätys. Vuodelta 1997 peräisin ollut Samir Abbassin vanha ennätys alittui yli kahdella sekunnilla.

Tytöistä mukana oli tällä kertaa ainoastaan Jonna Jäkkö. Seuraennätystuloksellaan 62,35 Jonna sijoittui 14. sijalle 65 juoksijan joukosta, mikä on hieno suoritus vasta T13-sarjaan kuuluvalle juoksijalle. 

–Jonna kohahdutti yleisöä raisulla aloituksella, jossa puolimatkakin ohittui alle oman ennätysvauhdin, kertoo Jonnaa valmentava Alexander Holthoer. –Hän johti omaa eräänsä viimeisille kymmenille metreille, mutta joutui lopulta taipumaan vajaalla sekunnilla erän voittajalle.

Illan päätteeksi starttasivat vielä 600 metrin juoksuun neljä M17-sarjalaista: Andreas Kärkkäinen, Simo Laine, Markus Serenius ja Oiva Ylä-Jarkko.

Ensimmäisessä erässä juossut Andreas taisteli itsensä kolmannelle sijalle rikkomalla omissa nimissään olleen seuraennätyksen tuloksella 1:27,51. Seuraavaksi matkaan päässyt Oiva puolestaan paransi aiempaa omaa ennätystään liki kuudella sekunnilla tuloksellaan 1:34,00. Andreaksen päivittämä seuraennätys kesti vain pienen hetken, sillä seuraavassa erässä sen otti nimiinsä Simo Laine (1:26,21). Myös Markus Sereniuksen juoksema 1:28,25 alittaa vanhan seuraennätyksen.

–Erä lähti liikkeelle valtavan kovaa ja LUU:n pojat jäivät keskijoukkoihin. Simo nousi kuitenkin tuttuun tapaan voimakkaalla loppujuoksulla ja ylsi erän viidenneksi, Holthoer kertaa.

–Kilpailun taso oli yleisesti kova. HKV:n Benjamin Lee juoksi uuden M17-sarjan Suomen ennätyksen ja erässä tehtiin lisäksi viisi kaikkien aikojen tilastoissa 25 parhaan joukkoon yltävää tulosta, hän jatkaa.