Kauden päättäjäiset 27.10.2023!

30.10.2023

Kauden päättäjäisiä juhlittiin viime vuosien tapaan Puu-Anttilan kauniissa, historiallisessa juhlasalissa aivan Lohjan keskustassa. Johtokuntajäsenet kaatoivat kahvit, jäsenistö koristi pöydät tulessaan ja tällä kertaa mitoitus olikin varsin passeli - jäikö saliin kolmeakaan tyhjää tuolia!

Julius Westerbergin ja Aarto Nevalan ottamia kuvia täällä ja täällä.

Juhlapuhuja oli vaihtunut Urheiluruudun 60-vuotisjuhlallisuuksista johtuen: Lohjalle saimme SUL:n hallituksen jäsen ja Kilpailuvaliokunnan puheenjohtaja Pekka Kuusiston. Pekka on Laitilan Jyskeen miehiä ja juhlapuheessaan saimme kuulla "haponmakuisia muistoja" osallistumisesta Lohjan Kestävyyskarnevaaleille 2000-luvun alussa. Rohkaiseviin ja innostavia terveisiin seurallemme päättyi Pekan puhe - puhetta edeltäneessä 292 kuvan kavalkadissa ja siihen liittyvissä huomioissa kuluvalta ja aiemmilta vuosilta oli kuulemma paljon tuttua omastakin seurasta ja VARSY:n piiristä.

Kunniakerrostulos on karttunut muutamalla myöhäisellä listalla vielä juhlan jälkeenkin, joten toteamme tässä vaiheessa, että 2000€ ylittyy komeasti, mutta kolmen tuhannen euron tavoite jäänee tänä vuonna saavuttamatta, jollei ihmeitä...

Kolme parasta kerääjää palkittiin LUU-sateenvarjoilla, joita on valmistettu vain viisi kappaletta eli juonnosta poiketen: paitsi Puheenjohtaja myös Valmennuspäällikkö osti sateenvarjon kesän alussa tuoreeltaan ja nyt nämä "viisi LUU:n varjelijaa" ovat sopivasti Juhan, Juliuksen, Joan, Anni-Sofian, Pinjan ja Pepin (tasatuloksella) hallussa.


Kauden parhaina palkittiin:

T9 Aada Lakela

P9 Tiitus Kela

T10 Adele Reijonen

P10 Sampo Järvinen

T11 Saara Dillström

P11 Emil Leino 

T12 Beea Lehtovuori 

P12 Leo Sinisaari 

T13 Anni-Sofia Rinne T13Pinja Purhonen T13 Emilia Saaristo 

P13 Joa Härmä

T14 Helmi Paananen

P14 Otto Järvinen

T15 Veera Joutlahti 

N16/17 Elli Paananen

M16/17 Jesse Kettunen

Vuoden läpimurto 2023 - Santeri Tanner

Vuoden aikuisurheilija 2023 - Ida Hellman 

Vuoden urheilija 2023 - Julius Kuusela 

Vuoden nuorisovalmentaja 2023 - Valtteri Kuuranne 

Vuoden valmentaja 2023 - Juha Heinänen 

LUU henki palkinto2023 - Alisa Salminiemi

Perhepalkinto 2023 - perhe Paananen