Korttelikisat jatkuvat, finaali lähestyy!

21.5.2023

Viikko sitten maanantaina olivat vuorossa Virkkalan Korttelikisat ja nyt olikin jo aivan kesäinen meno ja paikkana aito urheilukenttä. Aluksi "lämppähippa" ja sitten Lilli, Alisa ja Veera - LUU:n kokenutta ohjaajakaartia - jakoivat lapset kahteen porukkaan: toiset aloittivat keihäänheitolla ja toiset kennojuoksusta. Tällä kertaa Kennojuoksun paluu tapahtui aitahyppelyiden kautta ja kuinka ollakkaan aitajuoksusta kehkeytyi oikein Virkkalan Korttelikisojen suosikkilaji - kisoja kahdella vierekkäisellä radalla ja aikuisetkin innostuivat!

Virkkalan Kortteliradalle kertyi kierroksia reilut viisikymmentä, joten kävijämäärään suhteutettuna Virkkala olisi nyt jäämässä tähän astisista Kortteleista kolmossijalle, mutta nostetta Virkkala saa hetken mielijohteesta toteutetusta 400 metrin juoksusta, johon lähes kaikki osallistuivat. Lajihan on yleisurheilun todellinen "tahtomittari" - niin lapsilta kuin aikuisilta onnistuvat helpoimmin nopeat asiat ja hengästyminen, mutta 400 metrin juoksu on "tahtojen taival".

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Joten Lohjan Liikunnallisimman korttelin tittelille on nyt kolme kiinnitystä: Sammatti, Moisio ja Virkkala. Huomenna maanantaina Lehmijärvi voi ratkaista kisan olemalla ylivoimainen - viimeisellä starttaajalla on tässä etulyöntiasema, mutta vielä pääsevät kaikkikin mukaan Harjun kentälle 27.5. lauantaiaamupäivän Korttelifinaaliin - ja Lehmijärven kolun kentällekin ensi maanantaina 22.5. klo 18.00 ovat kisaajat tervetulleita kauempaakin!