Lassi Saarela kymmenotteli SM-hopeaa

31.8.2020

17-19-vuotiaiden SM-moniottelut käytiin viikonloppuna Hämeenlinnassa. Lähes puolentoista vuoden loukkaantumiskierteen jälkeen vihdoin kisakuntonsa saavuttanut Lassi Saarela (M19) jatkoi siitä, mihin parin viikon takaisissa Kalevan kisoissa jäi. Nyt oman ikäsarjan mukaisilla välineillä suoritetussa kymmenottelussa kirjattiin jälleen uusiksi lähes kaikkien lajien ennätykset - ja lopuissakin tulokset olivat hyvin liki vanhoja ennätyksiä. Lopputuloksena erittäin ansaittu hopeamitali miltei 500 pisteen ennätysparannuksella 6221 p. 

–Kausi on kokonaisuutena ollut todella hyvä, ja ennen kaikkea ollaan pitkien vaikeuksien jälkeen taas päästy kehityksen päälle, summaa Lassia valmentava Juha Heinänen.

Ensimmäinen kilpailupäivä käynnistyi reilun kymmenyksen ennätysparannuksella vastatuuleen juostulla 100 metrillä. Heti perään pituushypyssä syntyi niin ikään oma ennätys, vaikkakin päivän paras, ottelusarjaan kirjattu tulos 6,58 osuikin tällä kertaa aavistuksen yli sallittujen tuulirajojen.

Lassi starttasi otteluun pienessä flunssassa, joka näkyi erityisesti kuulantyönnössä terävyyden puutteena. Tulos 11,38 jäi hieman alle päivän tavoitteen. Sen jälkeen kuitenkin korkeudesta lajivoitto tuloksella 188, joka on tilastollisestikin Lassin kilpauran kolmanneksi paras tulos. Päivän päätteeksi vielä 400 metrin ennätyksestä pois sekunnin verran ja kakkospäivää kohti lähdettiin 3323 pisteen kera.

Toisen päivän avauslajissa, 110 metrin aidoissa, Lassilla ei vielä ollut kyseisillä aitamitoilla (100 cm) juostua kisaa alla verrokiksi. Loppuaika 15,78 alitti kuitenkin kuudella kymmenyksellä Kalevan kisojen (106,7 cm) tuloksen. Kiekonheitossa paras mitattu heitto 34,41 oli kyllä oma ennätys, mutta valitettavasti päivän pisin kaari, joka olisi tuonut tulokseen useamman lisämetrin, horjahti ulos ringistä.

–Nopeuden kehittyminen näkyy nyt hyvin, toteaa Juha Heinänen. –Siitä kertoo sekä 100 metrin sileän ja aitojen että pituuden tulostason nousu.

Päivän neljäntenä lajina hypätty seiväs on ollut Lassille tällä kaudella haasteellinen. Siinä syntynyt takareisivamma käynnisti keväällä 2019 loukkaantumiskierteen, eikä esimerikiksi jäykimpiä seipäitä olla sen vuoksi pystytty vieläkään käyttämään. Nyt kuitenkin jälki on taas lupaavaa. Melkoisessa koiranilmassa hypätty tulos 414 jää vain 6 senttiä ennätyksestä ja oli ensimmäinen neljän metrin ylitys loukkaantumisen jälkeen. 

Kilpailun loppuhuipennuksena vielä ennätys 40,62 keihäästä ja koleassa säässä hieman varmistellen jo juostu 1500 metriä aikaan 5.14,09. Loppupisteet 6221 riittivät turvallisesti hopeaan 800 pisteen erolla pronssille otelleeseen Esbo IF:n Andrei Kiviharjuun nähden. Tänä vuonna mestaruuden vei Tampereen Pyrinnön Aleksi Savolainen 19-vuotiaiden kauden kärkituloksella 6577. 

Kaiken kaikkiaan kausi sai hyvinkin onnistuneen päätöksen ja nuotit kohti ensi kesää ovat selkeät.

–Talvella painopisteinä ovat heitot ja ominaisuuksista sekä voima että kestävyys, Heinänen sanoo.



Kaikki tulokset täältä:

https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=78545