Lohjan Kuula- ja kiekkokarnevaali paistatteli auringossa!

7.7.2022

Launatain kuulakilpailun voittaja Nico Oksanen suoritusvuorossa.

Vuodesta 2019 on Lohjalla pidetty Kuula- ja kiekkokarnevaalileiri kilpailuineen - aina juhannuksen jälkeisestä torstaista sunnuntaihin. Tänä vuonna saatoimme palata tiiviiseen leirirakenteeseen, jossa ruokailut ja niin koulu- kuin solumajoittuminenkin tapahtuivat Luksian tiloissa, noin neljänsadan metrin päässä Harjun harjoitus- ja kilpakentiltä. Uusi leirimuonittaja (Ravintola) Hannes keräsi runsaasti kiitosta ja tapaammekin saman muonittajan tänä vuonna myös LJG:ssä!


Leirin rehtori Mika Lönnblad saattoi pallon pyörimään, mutta suuntasi sitten Jerusalemiin, missä yleisurheilun superkesän kisoista olivat vuorossa U18 Euroopan mestaruuskilpailut - leirikapteeniksi siirtyi SUL:n kiekonheiton lajivastaava Anssi Mäkinen. Karnevaalileiriläisten jakauma oli tänä vuonna varsin tasainen: 10-12 v. 8 hlö; 13 - 15 v. 10 hlö; 16 - 20 v. 14 hlö - tätä täydensivät vielä nuorten- ja aikuisten maajoukkueiden urheilijat ja vaikka osa lajihuipuista oli mainituissa EM-kilpailuissa ja lauantain kisojen osallistujalistaa verottivat seuraavana päivänä Ruotsissa pidetyt EM-rankingkilpailut, oli leiri kilpailuineen viime vuotista runsasväkisempi.


Leiriläiset tulivat taas Suomen monilta kolkilta, edustettuina olivat: Kankaanpään seudun Leisku, Lahden Ahkera, Keski-Uudenmaan Yleisurheilu, Karhulan Urheilijat, Nakkilan Vire, Piikkiön Kehitys, Karhulan Katajaiset, Pargas IF, Littoisten Työväen Urheilijat, Valkeakosken Haka, Naantalin Löyly, Pudasjärven Urheilijat, Espoon Tapiot, Keravan Urheilijat, Helsingin Kisa-Veikot, Noormarkun Nopsa, Viitasaaren Viesti ja Länsi-Uudenmaan Urheilijat. Tänä vuonna majoittumiset jakautuivat tasan kolmeen - solu-, luokkahuone- ja omamajoitus olivat kutakuinkin yhtä suosittuja.


Auringonpaistetta ja luut lihoista irrottavaa lämpöä! Leiri sujui kaikkinensa tiiviin opin merkeissä - lauantaina toki käytiin Aurlahdenrannassa viilentymässä, ja jos kelit ensi vuonna ovat uimiseen ja palauttavaan rantalentopalloiluun yhtä otolliset, täytyy tämän "viimeisen illan iltapalaa" muistaa viivästyttää...

Kuvissa lauantain kuulakilpailun voittaja Nico Oksanen suoritusvuorossa ja leiriläisten "todistuksenjakojännitystä" Karnevaalin päättäjäisten alla.

Kuvia leiriltä ja kilpailuista: https://drive.google.com/drive/folders/1fNFAU60bA5uzdrlb1cq9Ah0SVTNeGvGb?usp=sharing