LUUn aikuisurheilijat SM-kisoissa

11.2.2023

Aikuisyleisurheilijat kautta Suomen pääsivät kolmen vuoden tauon jälkeen kilpailemaan Suomen mestaruuksista halliolosuhteissa. Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) SM-hallikilpailut järjestettiin 4.-5.2. Vaasan Botnia-hallissa, järjestävänä seurana Vasa Idrottssällskap. Kaikkiaan noin 450 iältään 30-95 vuotiasta urheilijaa mittelöi toisiaan ja omia ennätyksiään vastaan kahden päivän aikana.

Länsi-Uudenmaan Urheilijat (LUU) lähti Pohjanmaalle kymmenhenkisellä joukkueella. Mukana oli niin pikajuoksijoita, hyppääjiä kuin heittäjiäkin. Viestijoukkueet sekä naisten että miesten 4x200m viestijuoksuihin saatiin koottua. Ruokamyrkytys pilasi yhden urheilijan kisat, muutoin joukkue selvisi haavereitta.

Tuomisina kisoista LUUlaisilla oli tukku omia ennätyksiä ja 22 SM-mitalia, joista kultaisia kahdeksan. Seuran kokoon suhteutettuna tulos oli varmasti yksi parhaista näissä kisoissa. Ensimmäistä kertaa seuran historiassa aikuisten viestijoukkueet ylsivät mitaleille halliSM-kisoissa: molemmat joukkueet sijoittuivat hopealle. Tulosten lisäksi kilpailutapahtumissa on tärkeää muiden seurojen urheilijoiden tapaaminen. ”Vaikka kilpailemme toisiamme vastaan, yhteishenki näissä kisoissa tuntui enemmän kuin aikaisemmin. Tähän vaikuttivat varmasti viime kesän koti-MM-kisat Tampereella, jossa todella olimme samaa joukkuetta”, pohdiskeli Ida Hellman kilpailusuoritusten välissä katsomossa.

Kisajärjestelyt olivat erinomaiset: aikataulut oli laadittu sopiviksi, toimitsijat olivat asiansa osaavia ja ystävällisiä ja suuri halli 400m kiertävine ratoineen tarjosi riittävän väljät puitteet myös lämmittelyyn. Erityismaininnan lohjalaisilta saivat kisakahvion voileivät, niitä kului kisapäivien mittaan runsaasti.

Aikuisurheilijat pääsevät vielä hallikaudella testaamaan kuntoa kaksissa arvokisoissa: helmikuun lopulla järjestetään Pohjoismaiset mestaruuskilpailut Reykjavikissa ja maaliskuussa MM-kisat Puolan Torunissa. Ainakin Islannissa nähdään myös lohjalaisväriä radalla!

Vaasassa LUUta edustivat: Mikko Alakurtti (M35 sarjassa), Ida Hellman (N35), Heidi Tuomisto (N40), Pasi Tupasalo (M40), Sara Lehtovuori (N45), Tanja Liski (N45), Mikko Uittamo (M45), Sanna Westerberg (N50) ja Paavo Reilson (M55). Kaikki tulokset löytyvät osoitteesta: www.tilastopaja.eu/fi⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

LUUn viestijoukkueet: ylärivi vas. Paavo Reilson, Mikko Uittamo, Pasi Tupasalo, Mikko Alakurtti; alarivi vas. Ida Hellman, Tanja Liski, Sanna Westerberg, Sara Lehtovuori