Seuracupin finaalissa hienoja onnistumisia - Jesse Kettunen ja Otto Järvinen lajivoittoihin

6.9.2020

Länsi-Uudenmaan Urheilijat ylsi tänä vuonna Seuracupin finaaliin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Hämeenlinnassa lauantaina 5.9. järjestetyssä finaalissa joukkueemme loppusijoitus hieman kolhiintui vajaamiehityksen ja viime hetken poisjääntien vuoksi, sillä yksittäisissä lajeissa pärjäsimme paremmin kuin kokonaispisteet kertovat. Lajikohtaisesti urheilijamme ylsivät kolmen parhaan joukkoon peräti kahdeksan kertaa. Pika- ja aitajuoksut olivat tuttuun tapaan vahvoja, mutta hienoja yllätyksiä saatiin myös heitoista ja hypyistä.

M17-sarjan 200 metrillä Markus Serenius juoksi kolmannelle sijalle reilun puolentoista metrin vastaisessa ajalla 24,61. P15-sarjan 100 metrillä Eetu Rantala oli kakkonen tuloksella 11,93. P13-sarjan 60 metrin aidoissa voiton vei jälleen Jesse Kettunen. Vajaan kahden metrin vastaiseen juostussa kisassa loppuaika jäi maltilliseksi, mutta tulos 9,58 oli silti kisan ainoa 10 sekunnin alitus. Hienon aitakisan juoksi myös P11-sarjassa Joa Härmä, joka sijoittui 60 metrin aidoissa kisan kolmanneksi tuloksella 11,25 (-1,4).

13-vuotiaiden ikäsarjassa nähtiin useita ilahduttavia onnistumisia. Vasta äskettäin yleisurheilun pariin siirtynyt Santeri Knuutinen alkaa selvästi löytää vahvuuksiaan ja sijoittui P13 korkeudessa komeasti kolmanneksi ennätyksellään 1,41. Ikäsarjan toinen yllättäjä oli Lauri Loikkanen, joka heitti moukarissa itsensä kisan kolmanneksi ennätyksellään 27,68. Niin ikään 13-sarjan tytöissä saatiin moukarista kolmas sija Veera Joutlahden ennätysheitolla 30,93. Päivän hienoimpia suorituksia oli myös T15-sarjassa Nea Kiviniemen kahden metrin ylitys seiväshypyssä.

P11-sarjan 1000 metrillä Otto Järvinen kiri jälleen kisan voittoon ajalla 3.28,98. Tulos alkaa jo hipoa läheltä Markus Nikanderin vuonna 2008 juoksemaa seuraennätystä 3.21,23. Urheilullisesti lahjakkaan Oton ajasta puolet kuluu jalkapallon parissa, joten myös nopeutta piisaa. Aika näyttää, kumpaan suuntaan tie lopulta vie. 

–Otto juoksi rauhallisen alun kakkosporukan joukossa ja lähti 20 metrin takamatkalta hurjaan kiriin, joka vei loppusuoralla helposti koko joukon ohi ja voittoon, kertoo joukkuetta johtanut LUU:n valmennuspäällikkö Juha Heinänen.

Hienon 1000 metrin kisan juoksi myös T13-sarjassa Ellen Telén. Tasaisesti kauden aikana ennätyksiään kohentanut Ellen siipaisi jälleen loppuajasta muutaman sekunnin lukemiin 3.26,22. Sijoitus oli seitsemäs.

Vajaalukuista joukkuetta paikattiin osin nuoremmillakin urheilijoilla. Esimerkiksi P15-sarjan 1000 metrin kävelyssä LUU:ta edusti vasta 8-vuotias Joonas Räty, joka käveli hienosti neljänneksi 9-vuotiaiden kauden kärkituloksella 7.27,85.

Kokonaiskilpailussa jäimme tällä kertaa sijalle 15 pisteillä 209. C-sarjan voiton vei Joensuun Kataja 312,5 pisteellä, toiseksi sijoittui Vantaan Salamat 285,5 p. ja kolmanneksi Lappeenrannan Urheilumiehet 280 p.

Mikä Seuracup?

Seuracup on Suomen Urheiluliiton (SUL) organisoima, kaikille yleisurheiluseuroille tarkoitettu joukkuekilpailu. Seuracupissa 11–17-vuotiaat nuoret kilpailevat ikäluokittain lähes kaikissa yleisurheilulajeissa. Kilpailusarjassa seurat on jaettu kolmeen sarjaan sijaintikunnan väkiluvun perusteella. Länsi-Uudenmaan Urheilijat kuuluu sarjaan C (yli 35000 asukkaan paikkakunnat). Sijoittelu on haastava, sillä tässä sarjassa vastassamme ovat kaikki Suomen suurimpien kaupunkien seurat.

Kilpailusarja etenee siten, että A-, B- ja C-sarjojen joukkueet kilpailevat ensin piireittäin keskenään. Tämän jälkeen seurat laitetaan sarjoissa järjestykseen piirikisoista saatujen pisteiden pohjalta. Koko sarjan Superfinaaliin pääsee piirikisojen 7 parasta joukkuetta kaikki sarjat huomioiden. Tämän jälkeen kunkin sarjan 15 seuraavaksi parasta joukkuetta menevät sarjakohtaisiin finaaleihin. 

Kaikki LUU:n urheillijoiden tulokset:

M17 200m
3. Markus Serenius 24,61 (-1,6)

M17 Pituus
8. Andreas Kärkkäinen 5,42 (+2,4)

M17 Kuula
10. Jaani Tanner 5,70 PB

P15 100m
2. Eetu Rantala 11,93 (-0,9)

P15 Kuula
10. Anton Sahikallio 6,98 PB'

P15 1000m Kävely
4. Joonas Räty 7.27,85 SB kk9

P13 60m aj
1. Jesse Kettunen 9,58 (-1,9)

P13 Korkeus
3. Santeri Knuutinen 1,41 PB

P13 Moukari
3. Lauri Loikkanen 27,68 PB

P11 1000m
1. Otto Järvinen 3.28,98 PB

P11 60m aj
3. Joa Härmä 11,25

P11 Pituus
12. Aatu Kantola 3,49

P11 Keihäs
11. Lenni Lindgren 14,42

Naiset/tytöt

N17 200m
13. Aliisa Saarinen 29,89 (-3,7)

N17 Pituus
12. Maija Aro 4,22 (-1,5)

T15 100m
8. Sofia Tanner 13,70 (-2,1)

T15 Seiväs
11. Nea Kiviniemi 2,00 PB

T13 1000m
7. Ellen Telén 3.26,22 PB

T13 60m aj
14. Anniina Varis 11,55 PB

T13 Korkeus
10. Lilli Lindgren 1,30

T13 Moukari
3. Veera Joutlahti 30,93 PB

T11 1000m
15. Pinja Saarinen 4.33,47 

T11 60m aj
4. Meea Kettunen 10,89 (-2,3) PB

T11 Pituus
11. Lumi Halén 3,51

T11 Keihäs
10. Anni-Sofia Rinne 14,83


Kaikki tulokset täältä:
https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=78781

Otto Järvinen sai P11 1000 metrin voittonsa lisäksi LUU:n tsempparipalkinnon :)