Jaettuja sijoituksia TJS sarjakilpailussa
6.4.2026

Talvijuoksusarjassa päädyttiin tällä kertaa jakamaan sarjakilpailun sijoituksia paitsi M10km yleisen sarjan voiton kohdalla, myös N50 5km sarjan kolmannella sijalla. Kaikkiaan sarjakilpailussa ylsi palkintopallisijoitukseen 37 juoksijaa. Täydet kolme palkittavaa löytyi seitsemästä sarjasta, palkittavia oli seitsemässätoista sarjassa TJS:n kaikkiaan 38:sta tarjolla olevasta. Täysin vaille palkittavaa jäi mm. naisten 10km yleinen sarja - ainoana naisena sarjakilpailutuloksen kymmenen kilometrin matkalla teki Taija Saloniemi N40 sarjassa.
Arjen ohessa harrastettuna viiden kilometrin kilpailut ovat kymppiä armollisempia palautumisenkin kannalta ja iän karttuessa maan vetovoima vain vahvistuu - ennen kaikkea ehjä sarja on monen toiveena aina uuden kauden startissa marraskuussa. Täydet viisi osakilpailua suoritti kuusi naista ja kuusi miestä!
Kaiken kaikkiaan sarjassa oli kaudella hiukan edellisvuosia vähemmän juoksijoita, mikä näkyi varsinkin loppukauden osakilpailuissa - viimeisessä osakilpailussa 43 juoksijaa, tammikuun osakilpailussa tämänkin alle - 31 osallistujaa. Kovia tuloksia tehtiin kauden aikana kuitenkin - reittiennätyksiä taottiin uusiksi kolmasti:
M5km - 15.46 - Joona Leino (LUU) - 8.11.2025
N5km - 17.51 - Emilia Jousimaa (Lahden Ahkera) - 8.11.2025
1km - 3.39 - Niilo Järvinen (LUU) - 28.2.2026
Sarjakilpailun sijoitukset ja osakilpailujen tulokset löytyvät täältä.
Viimeisestä osakilpailusta ja palkintojenjaosta 97 kuvaa täällä.
Kuten tavallista viimeisen osakilpailun ilme oli vapautunut ja ilakoiva - kestävyysurheilun katkeransuloista maljaa nauttivat sen tietävät!
Kiitos kaudesta kaikille toimitsijoille ja ennen kaikkea kaikille koville, itsensä likoon laittaville juoksijoille!
