pm-maantiejuoksumestaruuksista kilpailtiin taas Lohjalla!

6.4.2026

T15 sarjan kärki on jo mennyt, mutta muista sijoista taistellaan!

Jo toisena perättäisen vuonna Uudenmaan piirin maantiejuoksun piirinmestaruuksista kisattiin Lohjalla, Lohjan Talvijuoksusarjan reitillä. Säätiedotus uhkasi pahempaa - kisa juostiin toki koleassa, mutta lähes tuulettomassa ja sateettomassa säässä. Palkintojenjaon alkaessa aurinkokin hetken yritteli, mutta lopulta, vieraitten mentyä ja purunkin ollessa jo voiton puolella, ripsotteli kastelevaa isopisaraista kevätsadetta.

Kaikkiaan kilpailuun ilmoittautui 40 juoksijaa (2025 - 60!), näistä 38 tuli starttiin. Vähäväkisin oli M15 sarja - vain kaksi osallistujaa. Kaikissa muissa sarjoissa palkintopallisijoituksesta joutui taistelemaan. Eniten juoksijoita, yhdeksän urheilijaa, oli T11 sarjan kahden kilometrin kisassa ja siinä sarjassa oli myös kovin kilpailu viimeisestä mitalisijoituksesta, sarjan neljänneksi sijoittuneen taipuessa pronssilta sekunnilla, ja viidennen jäädessä tästä kaksi sekuntia.

Kuuluttaja huomasi vasta palkintojenjaon alla, että kisassa oli saattanut syntyä myös reittiennätyksiä ja olihan niitä syntynyt! N15 sarjassa Minea Haapsalo (Porvoon Urheilijat) juoksi 4km reittiennätykseksi 15,41. Heidi Moisander (Hyvinkään Seudun urheilijat) juoksi T11 sarjassa uudeksi 2km reittiennätykseksi 8,23 ja hyvin säestivät kilpasiskot: kolmanneksi sarjassa sijoittui vanhaa reittiennätystä 8,38 sivuten järjestävää seuraa edustava Ellen Niskala, joten toiseksi tullut Nummen Kipinän Hilppa Viranenkin olisi pistänyt ennätyksen uusiksi ajallaan 8.34. Maininnan arvoista myös, että Kaisla Salo (Karkkilan Pojat) voitti T13 sarjan 3km matkan ajalla 11,36 jääden vain 2 sekuntia reittiennätyksestä - Kaislalla on vuodesta 2023 ollut nimissään Lohjan Talvijuoksusarjan reittiennätys 1km matkalla.

Kaikki tulokset Tilastopajassa, 137 kuvaa kilpailusta tässä linkissä.

Tehdyt reittiennätykset tuli huomioitua vasta tässä uutisessa, suurempi harmi oli ehkä kilpailun pronssimitalisteilla, jotka tulevat saamaan mitalinsa jälkitoimituksena - tästä Länsi-Uudenmaan Urheilijat ja UUDY esittävät yhteiset pahoittelunsa.

Kilpailun palkinnot ojensi ja nuorille urheilijoille onnea tuleviin koitoksiin toivotti Stig Lönnqvist - suomalainen Olympiaurheilija (Mynchen 1972; Montreal 1976) ja Rooman EM-kilpailujen pronssimitalisti (4x400m).

Vain elämä ja muistot ovat ikuisia - Onnittelut ja kiitokset kaikille kilpailijoille!

Tytöt ja pojat 9-vuotiaat ja nuoremmat reitillä!