TJS 20.12.2025
21.12.2025

"Kolmen tonnin Coopereita" ja kovaa vauhtia kympillä! Loistavat, syksyiset juoksusäät jatkuvat ja niinpä Lohjan Talvijuoksusarjassa tehtiin taas hyviä tuloksia. Nuorten sarjoissa Hiidenkiertäjien Raiku Ristiniitty ja Karkkilan Poikien Kaisla Salo juoksivat kolmen kilometrin matkan selkeästi alle kahdentoista minuutin. P15-sarjan voitto irtosi ajalla 11.37 ja T13 sarjan voitto ajalla 11.41. Paluumatka reitillä on selkeää, vääntävää nousua – menomatkaan taas osui vastatuulta. Radalle siirrettyinä tulokset olisivat hyvinkin yli 3200 metrin Coopereita.
Hurjinta oli vauhti miesten yleisessä sarjassa, peräti neljän juoksijan alittaessa 33 minuutin ajan. Aikoihin siivittävät paitsi keli ja kunto, varmasti myös veto- ja kiriapu mitä miehet toisistaan saivat. Puolimatkan käännössä letka oli vielä tiiviisti yhdessä, viiden juoksijan kokoisena. Maaliin ehtivät ensimmäisinä veljekset Artturi ja Severi Salonen, jotka eivät tosin lopussa toisistaan kiriapuja ottaneet, vaan ylittivät maalilinjan sopuisasti rinta rinnan ajassa 32.43. Karkkilan poikien Jukka Salo oli matkalla taipunut veljeksistä yhdentoista sekunnin päähän ja Ikaalisten Nousevan Voiman Joona Huila sortteerattiin tässä kisassa neljänneksi ajalla 32.57.
Osakilpailussa nähtiin toinenkin sopuisa maaliintulo, kun M17- ja M50-sarjan juoksija tulivat maaliin toverillisesti kylki kyljessä. Mahtoivatkohan olla samaa ruokakuntaa ja olisiko kyseessä yhteinen kunnonkohotusprojekti? Hölkkien leppoisaan maailmaan tällainen tietysti sopii, vaikka on ristiriidassa urheilun syvän eetoksen kanssa: urheilijan on aina yritettävä parhaansa, muussa tapauksessa on kyseessä epäurheilijamainen käytös. Sarjakilpailun suhteen esiin nousee toinenkin ongelma: jos tasapelin tekijät juoksevat samassa sarjassa, on teossa jo tulosmanipulaation makua, kun jaetusta sijasta annetaan samat korkeat sijoituspisteet. Tällaisesta ei lauantaina varmaankaan ollut kyse, mutta Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden on syytä selkeyttää sääntönsä tämän suhteen tulevaisuutta ajatellen.
Lähimmäs reittiennätystä tässä osakilpailussa pisteltiin kilometrin matkalla, kun Niilo Järvinen juoksi matkan aikaan 3.42, jääden Hiidenkiertäjien Florian Fritzenin yhdeksän vuotta vanhasta ennätyksestä vaivaiset kaksi sekuntia. Vähäväkinen oli 9- ja 11-vuotiaiden sarjan kilpailu, vain yksi poika ja kaksi tyttöä järjestävästä seurasta! Kaikki juoksivat omaa reipasta vauhtiaan – hyvät olivat hymyt ennen kisaa ja iloinen olemus jälkeen, mutta miten löytäisivät ikätoverit runsaammin tälle lähtöviivalle? Nyt pukinkonttiin yhteinen ulkoilu! Osallistuminen ja huolto tammikuun osakilpailuun lauantaina 24.1. ei vaadi urheiluseurajäsenyyttä ja kilpailumaksu sisältää vielä kisapäivän lipun Neidonkeitaaseen! Ja rohkeille vanhemmille on tarjolla myös kuntokolmonen...
Tulokset täällä ja Julius Westerbergin kuvia maalialueelta täällä ja 2,5 km kääntöpaikalta Harri Salosen ottamia kuvia täällä - rajaukset J.W.









