Tenavatohinat kokosi satapäin lapsia Tennarille

15.1.2023

Lohjan Liikuntakeskuksen organisoimat Tenavatohinat ovat jälleen käynnistyneet koronan rajoittamien vuosien jälkeen. Tapahtuma järjestetään yhdessä lohjalaisten liikuntaseurojen kanssa. Länsi-Uudenmaan Urheilijat oli järjestelyvuorossa sunnuntaina 15.1.2023 - vuoden ensimmäisissä Tohinoissa.

Sporttikeskus Tennarin ympäristö on muuttunut rakennustyömaaksi, mikä aiheutti hieman ylimääräistä järjestelyä, mutta pienistä hankaluuksista huolimatta tunnelma tapahtumassa oli jälleen katossa. Ihan niin kuin silloin ennenkin! 

LUU:n oma vetonaula Tohinoissa on jo useamaan kertaan ollut kuvassa näkyvä 10 metrin "juoksusuora", jossa kaikki paikallaolijat saavat käydä kellottamassa nopeutensa ajanottokennoilla. Muistoksi ja kotiinviemiseksi jokainen saa omat aikansa kortille kirjattuna. Suosio on taattu ja tälläkin kertaa nähtiin juoksijoita koko ikähaitarin mitalta, juuri kävelemään oppineista keski-ikäisiin. Joukossa varmasti tulevia yleisurheilijoita!

Kävijöitä tapahtumassa oli kolmatta sataa, mokkapaloja myytiin toista sataa ja kahviakin keitettiin viisi pannullista. Pienistä puroista kasvaa suuri virta ja tämäkin toi jo seuralle varainhankinnan tuottoa yhden bussivuokran verran.

Suuri kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille - niin seuran aktiiveille kuin liikunnallisille lohjalaisille. Pidetään tämäkin perinne elossa!